Triathlonharrastajat käyttävät paljon aikaa ja rahaa kehittääkseen itseään lajissa. Matti Rajakylä piti viime Triathlonmessuilla huikean esityksen siitä, miten kehittyä hyväksi uimariksi. Intuitiivisesti voisi ajatella, että opettelemalla uimaan samalla tavalla kuin kilpauimarit, tulee myös itse nopeaksi uimariksi. Teoriassa tämä pitää paikkansa, mutta ongelma on, miten sen toteuttaa käytännössä.
Väärä ja usein toteutettu tapa on analysoida kilpauimarin liikkeitä ja pyrkiä imitoimaan niitä. Parempi lähestymistapa on analysoida kilpauimarin matkaa kohti huippua ja selvittää, millaisia askeleita matkalla on otettu. Huipulle ei ole oikotietä, vaan on rakennettava polku kohti parempia tuloksia. Polku, joka koostuu pienistä kehitysaskeleista.
Voisiko tästä kuitenkin vielä parantaa? Jos analysoi monien huippu-uimareiden teitä kohti maailman kärkeä, prosesseista löytää varmasti eroja. Nykyisten tekoälyalgoritmien avulla olisi mahdollista rakentaa tilastollisesti optimaalinen polku kohti maailman eliittiä.
Pystymmekö vielä parempaan? Jokainen meistä on yksilö, ja on mahdotonta sanoa, toimiiko minulle tämä kärkiuimareille keskiarvoisesti sopiva malli. On huomioitava, että esimerkiksi omat fyysiset mitat, arki, henkinen rasituskuorma ja motiivit poikkeavat ammattiurheilijasta.
Edellä esitetty ajatusmalli pätee uinnin lisäksi yhtä lailla muuhun harrastamiseen, työuraan tai koko elämän suunnitteluun. Ei ole oikotietä onneen, vaan jokaisen täytyy löytää itselleen sopivat askeleet kohti haluamaansa päämäärää – niillä ehdoilla, mitä itsellä on.
Sami Tuomi
Teksti on osa Triathlon-lehden 2/2018 pääkirjoitusta.