”Triathlonin nuorten maajoukkue on kuin iso perhe” – Nuorten triathlonmaajoukkueen leirit 2017–2018

Teksti ja kuvat: Aada Nikki. Juttu on julkaistu alunperin Triahtlon-lehdessä 1/2018.

Nuorten maajoukkueeseen valitaan urheilijat jokaisen kauden jälkeen kilpailumenestyksen perusteella. Kauden 2017-2018 maajoukkueen urheilijat valittiin nuorten SM-kilpailuiden sekä SM-cupin sijoitusten perusteella. Maajoukkueeseen valittiin 33 iältään 15-23 -vuotiasta nuorta urheilijaa sekä haastajiin, eli talent-joukkueeseen 20 nuorta urheilijaa.

Maajoukkueen leiritykset lähtivät käyntiin heti syksyllä kisakauden loputtua, ja ensimmäinen leiri pidettiin Turussa yhdessä maajoukkueen ja talent-joukkueen kanssa. Turun leiri lähti leppoisissa merkeissä valmentaja Mika Luodon johdolla käyntiin. Kisakauden juuri loputtua tehoja ei otettu leirillä juuri esille. Pyörän ja juoksun yhdistelmiä harjoiteltiin velodromilla ja uinnit tehtiin Raision uimahallissa, joka oli pelkästään maajoukkueen käytössä koko viikonlopun.

Seuraava leiri oli vasta helmikuun alussa Pajulahdessa, jossa maajoukkue treenasi muutaman talent-urheilijan vahvistuksella. Pajulahdessa valmentajina toimivat Paul Sjöholm ja Marko Riittijoki. Leiri oli pidennetty viikonloppu torstaista sunnuntaihin ja ajallisesti lyhyen leirin vuoksi treenit olivat todella tehokkaita ja jokainen päivä oli täynnä harjoituksia aamusta iltaan. Pajulahdessa keskityttiin paljon uintiin sekä pyörä-juoksuyhdistelmäharjoituksiin. Tällä leirillä keskityttiin jo enemmän kovatehoisempiin harjoituksiin kuin syksyn leirillä.

Ikinä ei tarvitse näiltä leireiltä lähteä tyhjin käsin kotiin. Maajoukkueen valmentajat ottavat jokaisen urheilijan huomioon.

Kaikista odotetuin maajoukkueleiri oli Fuerteventuran Las Playitaksessa maalis-huhtikuun vaihteessa järjestetty ulkomaan leiritys. Ensimmäisen viikon kokoonpanossa oli 18 urheilijaa ja toisella viikolla yhdeksän urheilijaa. Leiri vietettiin mukavan lämpimissä olosuhteissa, vaikka useana päivänä tuuli oli todella kova. Las Playitaksen leirillä maajoukkueen urheilijat saivat todella hyviä pitkiä pyöräharjoituksia kovaan tuuleen, isoihin ylämäkiin ja vauhdikkaisiin alamäkiin. Leirillä tehtiin myös hyviä yhdistelmäharjoituksia kesän kilpailuita silmällä pitäen sekä allas- ja avovesiuintiharjoituksia. Tärkeässä roolissa olivat myös erilaiset tekniikkaharjoitteet, joiden avulla tähdättiin nopeisiin vaihtoihin ja sujuvaan pyörälle nousemiseen. Leirillä oli myös aquathlonin ja triathlonin leikkimielisiä kilpailuja. Iltaisin keskityttiin, kuten muillakin leireillä, lihashuoltoon sekä liikkuvuuteen Paul Sjöholmin johdolla.

Jokaiselta leiriltä jää aina jotain käteen, oli se sitten parempi tekniikka uinnissa tai hyvä mieli, mutta ikinä ei tarvitse näiltä leireiltä lähteä tyhjin käsin kotiin. Maajoukkueen valmentajat ottavat jokaisen urheilijan huomioon. Treeniporukat jaetaan tason mukaan esimerkiksi altaassa, jotta kaikki saavat hyvän ja omatasoisen uimaharjoituksen sekä pyöräilyssä, jotta jokainen pääsee polkemaan omatasoisessa porukassa. Leirien parhaimpia puolia on kuitenkin se, että pääsee isossa porukassa ja yhdessä harjoittelemaan. Moni joutuu kotiolosuhteissa harjoittelemaan melko yksin päivästä toiseen, joten leirit tuovat vaihtelua, ryhmäenergiaa ja iloa treenaamiseen. Ryhmässä pystyy myös paremmin ylittämään itsensä. Samalla on kiva päästä treenailemaan ikäistensä nuorten urheilijoiden kanssa. Pystyy vertailemaan omia vauhtejaan muiden vauhteihin, jolloin tietää missä mennään ennen kisakauden alkua.

Leireiltä saa aina uusia tuttavia ja kavereita, jonka lisäksi pääsee verkostoitumaan. Kesällä kisoissa on hienoa, kun tuntee ja tietää suurimman osan nuorista kilpailijoista.

Ryhmäharjoittelun lisäksi leireiltä saa paljon lisää informaatiota moneen asiaan, kuten perehdytystä antidoping-toimintaan, erilaisia vinkkejä ja neuvoja treenaamiseen, tekniikoiden korjaamista sekä paljon muuta tärkeää urheilijan elämään liittyen. Leireillä pääsee näkemään hyvin omaa kehitystään erilaisten testien kautta, esimerkiksi 25 m ja 400 m uinnit, jotka kellotetaan urheilijoilta melkein joka leirillä. Leirien uintitulosten perusteella valitaan urheilijat tulevan kesän arvokilpailuihin, kuten nuorten EM-kilpailuihin.

Triathlonin nuorten maajoukkue on kuin iso perhe. Kaikki ovat yhtä ja tulevat hienosti toimeen keskenään, ja valmentajat ammattimaisia ja asiansa osaavia. Leireiltä saa aina uusia tuttavia ja kavereita, jonka lisäksi pääsee verkostoitumaan. Kesällä kisoissa on hienoa, kun tuntee ja tietää suurimman osan nuorista kilpailijoista. Leireillä olevien nuorten urheilijoiden suorituksia on aina ilo katsella, sillä jokainen tekee parhaansa ja antaa kaikkensa tälle mahtavalle lajille.

Aada Nikki
Kirjoittaja on nuorten triathlonmaajoukkueen jäsen (2017-2018)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.