Kesän 2017 sporttiseikkailu: Explore Triathlon

Lue alkuperäinen artikkeli Triathlon-lehdessä.

Kesän 2017 sporttiseikkailu: Explore Triathlon

En ollut kuluneena kesänä ajatellut pitkän matkan triathlonin suorittamista, en ollut ajatellut sitä juuri ollenkaan. Lopputuloksena rummutin 3,8 km uintia, 180 km pyörää ja 45+ km juoksua, matkan edetessä Kangasalta kohti Helsingin Ruoholahtea. Päätös lähteä mukaan oli melko spontaani, mitä en voi oikein suositella muille kuin niille, jotka tuntevat itsensä, tietävät kuntotasonsa ja pystyvät suoriutumaan pitkistä harjoituksista hyvin. Kuluneen kesän muitakin tapahtumiani ja kisojani leimasi viime hetkellä tehty ilmoittautuminen. Toimii hyvin ainakin minulla ja tuo hyvää rentoutta suorituksiin.

Heräsin klo 3.50 ja siitä rivakkaan tahtiin kamat mukaan ja taksilla Kiasman eteen odottamaan klo 4.30 lähtevää yhteiskuljetusta. Kauaa ei odoteltu, kun autot jo kaarsivat eteemme. Kilpailijoiden pyörät pakattiin pakuun, ja olin huolehtinut, että olin saanut oman pyöräni kyytiin jo edellisenä päivänä. Aika kului seuraavat pari tuntia mersun takapenkillä, suurin osa siitä nukkuen, matkalla Kangasalalle Tampereen kupeeseen. Vaihtopaikalla laitoimme tavarat paikoilleen.

Olin ennakkoon tehnyt suunnitelman PK-retkestä, missä tavoitteena on päästä uinnista ja pyöräilystä maaliin. Maraton on kova ja vähän sen juoksemista emmin. Syy oli edellä mainittu spontaanius. Ihan oikeasti, kuka ilmoittautuu täpärille 6 päivää ennen suoritusta ja suunnilleen suoraan Turun puolikkaan podiumilta? No nuo 5 välissä ollutta päivää tuli todellakin mietittyä teemalla “älä vaan tee mitään treeniä ja syö niin paljon kun pystyt”. Onnistuin 95 prosenttisesti, yksi spinutunti tuli ohjattua sinä aikana. Olo oli kuin pikkupossulla ja jopa karkinsyönti alkoi tehdä todella tiukkaa – pastasta ja leivästä puhumattakaan. En ollut ylipäätään huomannut Explore Triathlonia kuin vasta elokuun alussa viettäessäni kesälomaa Kroatiassa. Olin juuri aikaisemmin ehtinyt ilmoittautua Turun puolimatkalle, mutta en silti halunnut missata tätä mainiota tapahtumaa. Lopputulos teki elokuusta melko triathlonpainoitteisen.
Kamat olivat kasassa ja aika oli kulunut hujauksessa kisainfoa kuunnellen. Ei jännittänyt, olin ihan ihmeellisen flegu. En oikein jaksanut jännittää kunnolla mitään viime kesän kisoja. Ehkä se kuuluisa uinti ei enää aiheuta turhaa sydämentykytystä, vaan olen sinut asian kanssa. Uiminen on kivaa, siksi teen sitä aina mielellään ja pitkän kaavan mukaan. Kesän uinnit sujuivat ongelmitta, vaikka vauhtia ei ole yhtään. Olen vuoden ajan minimoinut uintiin käytetyn ajan ja uinut keskimäärin kerran viikossa. Eipä sillä vauhtia saa, mutta jonkinlainen fiilis säilyy.

Märkkäri päälle ja T1:ltä autolla kohti uinnin lähtöpaikkaa. Kävin nopeasti kastautumassa ja toteamassa veden olevan kylmää Adrianmereen tottuneelle:). Sitten mentiin. Oli kyllä sellaisia huippu-uimareita edellä, että kun ekan kerran nostin päätä, eivät edes perävalot vilkkuneet. Totesin, että ”okei”, varmaan kannattaa tehdä ihan oma uinti;) tai, jos se ei kelpaa, lähteä takaisin rannalle. Reitti kulki pääosin rantaa pitkin ja siinä vaiheessa, kun pohja näkyi ja vesikasvillisuus osui kasvoihin, tiesin olevani “hieman” liian oikealla. Uinti tosiaan oli leppoisaa ja vähän nukuttikin, mutta pääsin rantaan ja oikein ihmettelin, miten nopeasti se tuli. Käppäilin vaihtoalueelle, onneksi ei satanut. Päivän säästä oli luvattu epävakaista. Märkkäri pois, hieman oli kylmä. Kuivailin jalkoja ja laitoin sukat. Vaihdoin lämpimämmän kuivan pyöräilypaidan päälle ja täytin taskut eväillä. Pyöräilyn huoltoja oli n. 45 km välein. Muutama muu tuli kanssani vaihtoon samaan aikaan eli en suinkaan viimeisenä kömpinyt järvestä.

Aloitin pyöräilyn ja odotin, että kroppa lämpiää, siihen meni jokunen kilometri. Reittimerkinnät olivat huippuluokkaa, näinkin pienen tapahtuman ollessa kyseessä. Nopea tankkaussuunnitelma tulille, kun käännyttiin kohti Lahtea tielle 12. Tie oli isohko, mutta hyvillä pientareilla varustettu. Ajatuksenani oli syödä noin puolen tunnin välein yksi geeli + puolikas energiapatukka. Urheilujuoma oli kätevästi etupullossa, joten ei kun imemään. Pyöräilyssä tavoite oli rullailla kevyesti laittamatta painetta jaloille, aikaahan olisi koko päivä.

Tiesin, että koko matka on vastatuulta, toisin kuin Turussa, jossa puolet matkasta oli helppoa myötäistä. Asia ei jaksanut minua vaivata, sillä minkäs teet. Kovin suuria muutoksia oli turha odotella, koska reitti kulki lähes suoraan pohjois-eteläsuunnassa. Alussa ei onneksi satanut. Minulla oli hyvä ja lämmin olo omassa pikkukuplassani. Ajelin ja jopa katsoin maisemia. Ensimmäinen huoltopiste tuli nopeasti, minitäytöt juomille ja pienet verryttelyt selälle ja jaloille. Jatkoin matkaa ja päivän vaikein hetki tuli Lammilla, ehkä n.60 km ajon jälkeen. Silloin vähän tylsistytti kaikki, alkoi sataa ja mietin, että mitä hemmettiä olen taas tekemässä. Tämä alakulo meni ohi kymmenessä minuutissa, vähän geeliä poskeen ja johan taas hymyilytti. Sanottakoot, että pyörä kulki juuri niin kevyesti kuin oli tarkoituskin.

Toinen huoltopiste noin 88 km kohdilla. Hyvä fiilis, vähän pidempi tauko, kohta puoliväli. Jes! Puolivälissä käännyttiin pienemmälle tielle, jolla ajaminen oli kivaa ja helppoa. Maisemat olivat mukavat ja sade oli tauonnut. Ajoasento toimi, mikään ei hiertänyt. Mäntsälässä oli kolmas huoltopiste noin 50 km ennen maalia. Olo oli kummallisen hyvä, en voinut uskoa, että reitistä on takana jo suurin osa. Hetkinen, mitä juuri ajattelin. Sääherra nimittäin päätti kiskaista sellaiset kuurot niskaan, että meinasi tulla kaksi kirosanaa, mutta tuli vain yksi. Silloin ärsytti, kengät olivat litimärät, näkyvyys nolla ja vettä tiellä niin paljon, että piti olla hyvin tarkkaavainen. Kuuro paheni ja sitten loppui. Huokasin helpotuksesta, mutta tätä ei olisi pitänyt tehdä. Hetken kuluttua tuli vielä lyhyt kaatosadekuuro niskaan. Sitten en enää huokaillut vaan ajoin pyörää ja nautiskelin taskun pohjalta löytyneen Elovena-voimakaurapatukan. Mikä makuelämys!

Pyöräily oli helppoa ja kevyttä PK-rullausta eli aivan nappiin. Mieli oli tosi virkeä koko ajan, pois lukien Lammin osuus. Jotain asioita mietin ajaessani, mutta melko vähän. Kai minä vain ”olin” ja poljin. Eräänlainen meditaatioretriitti?

Vaihto oli Vantaalla lähellä Kuusijärveä. Vaihdoin koko vaatekerran: sukat, shortsit ja paidan. Olotila oli ihan jees. Huoltaja kyseli, että jatkanko juoksuun, johon vastasin, että ainakin hetken jatkan. Toinen ystäväni oli tullut lyhyellä varoituksella minua kannustamaan ja sääntöjen salliessa hän lähti mukaani juoksureitille vierelläni pyöräillen. Mikä onni! Sää oli hyvä, vähän painostava mutta satanut. Tuuli raikasti ilmaa iltaa kohden.
Reitti kulki Vantaanjoen vartta ja sen jälkeen Kannelmäen ja Leppävaaran kautta Otaniemeen ja lopulta Lauttasaaresta Ruoholahteen. Lähdin köpöttelemään, mihinkäs tässä valmiissa maailmassa on kiire. Hölkkä tuntui ihan hyvältä ja eka huolto tuli nopeasti. Tankkaus pyörässä oli mennyt hyvin, mutta janosta huomasin, että kehossa oli aika vähän nestettä. Hirveä jano. Urheilujuomaa ja vettä, pari suolakurkkua ja banaania.

Siitä jatkettiin matkaa Heurekalle, jossa sama setti, jano vaan ei hellittänyt. Toisaalta kaikki tuntui imeytyvän, ei ollut mitään vatsaongelmia. Heurekan lähellä aloin ystävälleni mainostamaan, että äitini sisko asuu tuossa talossa ja, kuinka ollakaan, hän oli juuri silloin ulkona. Näytin numerolappua, hän näytti peukkua:). 12 km kohdalla juoksu alkoi vähän tökkiä ja tuli toinen pieni notkahdus fiilikseen. Ei huvita. Onneksi mukana oli Anna, joka kertoi minulle juttuja ja käytiin mm. päivän uutiset läpi.

Kilometrit jäivät taakse. 16 km jälkeen tuli ensimmäinen pieni eksyminen, yhteensä n. 1 km. Pääosin reittimerkinnät olivat todella hyviä, mutta kun et näe muita osallistujia, niin homma hämärtyy. Puolikas täyteen ja olin sanonut Annalle, että jos pääsen puoliväliin, jatkan kyllä loppuun. Ja mitä sitten tapahtui! Iso pummi reitillä, tuli juostua väärään suuntaan 2 km ja sama takaisin. Ulkopuolinen ohikulkija oli heittänyt reittikyltin pusikkoon. Ihmettelin tässä kohdin, miksi kilpailijat ohjattiin juoksemaan kohti Tamperetta. Kännykkä esiin ja totesin, että ollaan pois reitiltä. Siispä takaisin. Samalla hetkellä kylttiä tultiin korjaamaan. Kukapa noita kilsoja laskee, neljäkaksi tai neljäkuusi.

Pummauksen takia tästä tuli fyysisesti rankin väli eli seuraavalle pisteelle tuli matkaa. 26 km huolto oli Leppävaarassa. Huoltopisteillä juttelin aina huoltajille kaikkea fiksua ja kyselin, onko tylsää:). Kroppa veti nestettä hyvin, mutta vähän alkoi urkkajuoma yököttämään. Geelejä en enää juoksussa ottanut yhtään. Suolakurkut olivat hyviä. Sitten lähti uusi vaihde päälle, sitä kai kutsutaan juoksemiseksi. Toisille tulee 30 km seinä ja minulle tuli jotain ihan muuta. Vauhti kiihtyi, fiilis nousi ja vedin Otaniemen rannan kuin viimeistä päivää. Tossua syötille ja vauhtia masiinaan, loppu 10 km oli oikeasti melkoinen juoksu. Kulki aivan törkeän hyvin, ihan sama oliko mäkeä tai muuta. Ohitin jopa muita kilpailijoita, vaikka 30 km ensimmäisen aikana en ollut nähnyt ketään. Vikalla huoltopisteellä en enää pysähtynyt, sanoin vaan huollossa olleelle, että haluan nyt ja vähän äkkiä kotiin täältä. Tekniikka säilyi ja painelin melkoisella fiiliksellä maaliin saakka ja tietenkin loppukiri mukaan. En ainakaan epäonnistunut vauhdinjaossa. Jalat kesti hyvin, kun olen syöttänyt niille pitkän aikaa kestävyyttä. Kaikki se, miten tuo loppu tuli, kertoo tästä. Toisaalta olin mennyt koko matkan käsijarru päällä ja toisenlainen alkuvauhti tai kovempi pyörä olisivat tämän jättäneet unholaan.

Tulin maaliin enkä voinut uskoa, että mun päivän treeniretki päättyy täyden matkan triathloniin. Aika ei erityisemmin kiinnostanut tässä suorituksessa. Juoksin alle 4 h maran, ja olin ekana naisena maalissa. Maalissa odotti omat kannustusjoukot, jotka tarjosivat hienon loppusuoran kannustuksen. Maalissa oli tarjolla karkkia ja valitsin itselleni kasan ylimakeita hedelmäkarkkeja. Koko päivän geeliä ja urheilujuomaa nauttineena ei ilmeisesti makea riittänyt, vaikka sitä oli mahan täydeltä:). Tapahtuma oli upea ja ikimuistoinen. Koti oli lähellä, mikä sen parempaa. Pyykit koneeseen, hieman ruokaa naamariin ja yksi drinkki. Se rentoutti ja veikin uneen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *