Olkakierron merkitys uinnissa

Lue alkuperäinen artikkeli Triathlon-lehdessä.

Olkakierron merkitys uinnissa

Uintivalmentajana olen katsonut satoja uinnin tekniikkavideoita ja voin sanoa, että suurimmassa osassa niistä vapaauinnin alkuvedosta puuttuu olkakierto hämmästyttävästi myös uimareilta, jotka pystyvät pitkään vetoon. Olkakierto mahdollistaa kämmenen tuonnin pitkälle eteen, jolloin uimari saa hyvän otteen koko käsivedon matkalle. Toisin sanoen hyvä olkakierto tuo käsivetoon tehokkuutta, kun käsi käyttää hyödyksi kaiken aikansa veden alla.

Olkakierron aktivointia voidaan harjoitella vedessä ja kuivalla maalla, esimerkiksi seuraavasti:
1. Kuminauha + peili: Sido kuminauhan toinen pää ovenkahvaan ja toiseen kuulakärkikynä. Ota kynästä kiinni ja tee käsiveto edestä taakse. Peilistä voit seurata käsivedon pysymistä oikealla liikeradalla. Nosta olkapäätä korvaan, jolloin kyynärpää jää ylemmäs ja sormenpäät lähtevät heti alkuvedossa kohti lattiaa. Vedon keskivaiheella pyri saamaan olkapää, kyynärpää ja kämmen samaan linjaan. (Kuvat 1 ja 2).

2. Kuminauhalättärit + peili: Tekniikka kuminauhalättärillä on sama kuin pelkällä kuminauhalla, mutta sen avulla saa tehostettua harjoitusta. (kuva 3)

3. Vetokelkka + peili: Olkakierto korostuu vetokelkassa. Vastusta saa säädettyä muuttamalla kelkan kulmaa. (Video)

4. Olkakohotus uidessa: Aloita liu’uttamaan kättä edestä ja nosta samalla olkapäätä korvaan. Tällöin kyynärpää jää ylemmäs ja samalla sormet lähtevät alkuvedossa kohti pohjaa.

5. Rataköysiuinti: Altaassa yritä uida mahdollisimman lähellä rataköyttä siten, että kyynärpää hipoo köyttä uidessa. Näin pystyt hahmottamaan kyynärpään liikeradan paremmin. Muista, että kyseessä on tekniikkaharjoitus.

6. Lättäriuinti: Lättäreillä harjoittelua ei tehdä ainoastaan käsivedon voimaa harjoittaessa. Tasaisilla lättäreillä saadaan parempi tuntuma kämmeneen. Kun ote vedestä on oikeanlainen, olkapään kohotuksella tulee kiristävä tunne kainaloon.

One thought on “Olkakierron merkitys uinnissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *