IRONMAN Otepää

Lue alkuperäinen artikkeli Triathlon-lehdessä.

Tarina alkaa alkukesästä, kun tapasin Triathlonmessuilla tämän tapahtuman järjestäjän Ain-Alar Johansonin, kaksinkertaisen Ironman Lanzaroten voittajan, moninkertaisen Havaijin kävijän ja ties mitä titteleitä kyseisellä henkilöllä onkaan. Paikalla oli myös Lääkis-tuttava Iina Lumiaho markkinoimassa kyseistä tapahtumaa, joten ei siinä ihan hurjan kauaa mennyt, kun päätin, että tästä kisasta tulee Joroisten jälkeen kauden päättävä kisa, ensimmäinen ulkomailla kisaamani triathlonkisa ja ensimmäinen Ironman-organisaation järjestämä kisani!

Otepäähän saapuessa meni hetki pälyilessä, miten se maailmanluokan organisaatio oikein järjestää kisoja ensimmäistä kertaa uudessa paikassa – olihan jo Otepään keskustassa nähtävillä merkkejä tapahtumasta isosti. Kisakeskus oli Pühajärvellä, jossa oli spa-hotelli sekä Ironmanin pystyttämä keskus rannan tuntumassa. jopa hieman isompaa aluetta ja enemmän vilskettä olin odottanut tapahtuma-alueelle, mutta toisaalta sopi minulle oikein hyvin, kun olen melko huono kiertämään kojuja ja majoja ilman aietta ostaa mitään.

Englanninkielisen kisainfon jälkeen kävin viemässä pyörän ja vaihtopussukat vaihtoalueelle, jonka jälkeen kävin tekemässä uintitreenin. Veden lämpötila oli miellyttävä 21 °C, joten liian kuuma ei tulisi ilman aurinkoa ja toisaalta kylmäkään ei tulisi, vaikka ilma viilenisi radikaalisti. Tähän asti oli vaihtelevasti ollut pilvistä, ja välillä kun aurinko alkoi paistaa, lämpötila nousi nopeasti lähemmäs 25 °C.

Uinti

Uinnin kärkipäähän ei ollut tässäkään kisassa suurta tungosta, ja alle 25min karsinaan ei mennyt montaa kaveria. Niinpä siinä lähdön lähestyessä tiivistettiin ja hivuttauduin siihen pienen porukan taakse.

Startti paukahti, ja pääsin uimaan hyvään väliin. Ruuhkaa ei ollut, mutta ympärillä oli ensimmäiset pari sataa metriä hyvä porukka. Tämän jälkeen porukka jäi siitä minun peesiin, edellä oli muutamia, mutta he menivät jo menojaan. Tuntuma oli hyvää, meno oli rentoa. Rantautuminen tapahtui, ja olin 11. nopein ikäsarjalainen ajalla 28.34.

Pyöräily

Koska kisan pääjärjestäjä oli Lanzaroten kaksinkertainen voittaja, oli hän onnistunut hakemaan reitille varmaan Viron pahimmat mäet pariin kertaan ajettavaksi. Tämän kisan jälkeen en pidä Viroa ollenkaan tasaisena! Reitti oli 2 x 45 km, jossa tuuli oli mennessä myötäinen ja paluu oli vastaiseen. Lisäksi ensimmäiset 5 km oli mäkistä nousua, jossa oli tiukkaa mäkeä pienimmällä vaihteella, ja sen jälkeen 15 km todella kumpuilevaa, mutta kuitenkin lopulta alamäkivoittoista, jossa vauhtia sai pidettyä pitkiä aikoja 45-50 km/h päällä. Tätä seurasi vielä hyvä loppunousu kääntöpaikalle.

Pyörän menomatka oli hyvää kyytiä lähellä 40 km/h mäistä huolimatta, mutta kyllä paluumatka oli raskas, pitkät pätkät mentiin 30 km/h tuntumassa. Paluumatkallekin osui yksi todella pitkän tuskastuttavan jyrkkä mäki, jonka olisi halunnut spurtata ylös putkelta koko matkan, koska niin hitaasti sitä tuli sitkutettua kellon raksuttaessa sekunti sekunnilta. Pyöräreitin kunto oli paikoin ihan hyvää, mutta paikoin kiitettävän karkeaa. Pääosan reitistä tärisytti asvaltti hyvällä kyydillä. Pyöräaika oli lopulta 2.23.34.

Juoksu

Ensimmäinen kilometri oli tasaista menoa rannan tuntumassa, ja tämä meni helposti 3.48/km vauhdilla. Tästä alkoikin sitten heti väliajan jälkeen ongelmat, kun ylävatsa alkoi protestoida. Tässä meinasi melkein itku päästä, koska tiesin, että tämän kanssa ei juosta kuten Joroisilla, ja 20 km matkaa olisi taisteltavana. Toinen kilsa taittui kuitenkin vielä vatsaa ja selkää vääntäen ja kääntäen ja askellusta muuttaen 4 min tuntumaan. Tästä ei ollut kuitenkaan paluuta normaaliin ja reittikin muuttui erittäin mäkiseksi. Ylämäkeen teki tiukkaa ja alamäessä sattui töksähtelevä askel kun niin jyrkkiä oli laskutkin. Vitoseen saavuin vielä 20.20 ajassa, mutta sen jälkeen ei tullut enää yhtään alle 4.05 kilometriä.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin kolmantena vielä juoksussa, mutta takaa tultiin kovempaa kyytiä, ja pian olin neljäntenä. Vauhti hyytyi entisestään, ja vatsa kipeytyi kauttaaltaan, mikään ei tuntunut auttavan, mutta kävelyäkään en halunnut ottaa. Kovimman mäen raahustin mielikuvituksen avulla juoksuksi kutsuttavalla tavalla. Toisen kierroksen aikana yksikään kilometri ei ennen viimeistä täyttä kilsaa tullut enää alle 4.15, vaan ajat olivat reitin vaiheesta riippuen 4.25-4.50/km välillä. Viimeinen kilsa kun lähti alamäkeen ja suoralle tultaessa, oli olo helpottunut. Olin selvinnyt tästä matkasta lopulta kuitenkin maaliin, energiat toki syystä lopussa ja asennon muutoksien takia jalat aika tyhjänä. Lopulta maalisuorakin alkoi ja pääsin juoksemaan punaiselle matolle tuulettaen henkistä voittoa, vaikka täyttä pottia en pystynyt ottamaan kisasta. Juoksuun meni lopulta aikaa 1.31.51 ja se epäkiitollisin sijoitus lopputuloksissa, neljäs. Loppuaika oli 4.26.48.

Palkintojenjaon jälkeen oli aika aloittaa Ironman 70.3 World championships 2017 –tapahtuman paikkojen jakaminen. Hieman jännitti oma tilanne, sillä ennen kisaa oli päätetty, että jos paikka tulee, otetaan se vastaan. Neljännellä sijalla ei suuria odotuksia ollut, ja kun jakaminen alkoi naisten ikäsarjoista, joissa paikat menivät kuumille kiville, alkoi jännitys, kuinka monta paikkaa olikaan jaossa omassa sarjassa – tietoa ei ollut. Lopulta oma sarja tuli ja ensimmäinen tieto oli, että jaossa oli neljä paikkaa! Asia varmistui ja hymy nousi korviin, oli kyllä hyvä fiilis sillä hetkellä, kun oma nimi huudettiin hakemaan paikkaa! Vaikka kisa ei olekaan Euroopassa vaan USA:ssa, on se mieletöntä lähteä edustamaan Suomea omaan ikäsarjaan Ironmanin MM-kisoihin. Nyt on sitten helppoa sanoa ensi kauden pääkisa, se on Ironmanin puolimatkan MM-kisat Chattanoogassa, Tennesseessä syyskuussa 2017!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *