Kilpailutiedot Lapsi+Aikuinen
Lähtö on tarkoitettu matalalla kynnyksellä triathlonin kokeilemiseen. Lasta saa tarpeen mukaan auttaa suorituksessa ja tärkeintä on urheilemisen ilo.
Kilpailuinfo
Lähtöpaikalla 10 minuuttia ennen lähtöä käydään läpi tapahtuman kulku.
Reitit
Uinti

Pyöräily

Juoksu

Uinti
Kilpailureitillä verryttely on ehdottomasti kielletty, kun kilpailu on käynnissä. Kilpailijoiden tulee poistua reitiltä viimeistään 15 min ennen ensimmäistä lähtöä. Tämän jälkeen uintiverryttely ainoastaan selkeästi poissa kilpailureittien läheisyydestä.
Lähtö tapahtuu laituriväliköstä. Uinnin aikana saat pysähtyä ja ottaa tukea turvaveneestä.
Märkäpuvun käyttö on sallittu.
Vaihto uinnista pyöräilyyn
Kaikki vaihtoalueelle jättämäsi tavarat tulee olla sijoitettuna vaihtolaatikkoon. Vaihtolaatikossa saa olla ainoastaan kilpailussa käytettäviä tavaroita.
Kaikki uintivarusteet on tuotava vaihtolaatikkoon. Laita kilpailunumero päälle. Kypärän remmi on kiinnitettävä ennen kuin pyörän saa ottaa telineestä.
Taluta pyörä pois vaihtoalueelta ja aloita polkeminen vasta Nouse pyörälle -kohdan ylitettyäsi.
Pyöräily
Pyöräily suoritetaan yhtenä kierroksena.
Keskiviivan ylittäminen on ehdottomasti kiellettyä turvallisuussyistä ja johtaa välittömästi hylkäykseen.
Vaihto pyöräilystä juoksuun
Pyörältä on noustava ennen Nouse pyörälle -kohdan ylittämistä. Jalan täytyy tulla maahan ennen merkattua kohtaa.
Kypärän remmin saa irrottaa vasta, kun on ripustanut pyörän telineeseen. Jätä kaikki pyöräilytarvikkeet vaihtolaatikkoon. Käännä kilpailunumero eteen.
Juoksu
Juoksu suoritetaan yhtenä kierroksena.
Palkinnot
Kaikki lapset palkitaan pienellä palkinnolla maaliin tullessa. Tässä sarjassa ei ole erillistä palkintojenjakotilaisuutta.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.